Tuomas Petri Heimonpoika

Sinulla ei saa olla muita jumalia kuin Isänmaasi: PS-Nuoret ja kansalaisuus

Eilen isänmaallisuuden apostolit laskeutuivat jälleen kansankieliselle lähetysmissiolleen, kun Perussuomalaiset Nuoret ilmoittivat kansakunnalle uuden uskonkappaleensa. Tällä kertaa väkevää todistus annettiin Twitterin ekumeenisella alustalla, josta kannanoton luulisi kantautuneen kaikkien puhdasuskoisten korviin. Satavuotiaan rajavartiolaitoksen kunniaksi PS-Nuoret ilmoittivat kautta uskonkunnan, että kaksoiskansalaiset ovat ”riski Suomelle ja suomalaisille” koska kaksoiskansalaisilla on aina jokin ”lojaliteettivelvoite jollekin toiselle maalle” (lainaukset twiitin videosta). Tämän lojaliteettijännitteen vuoksi heitä olisi myös kohdeltava sen mukaisina, eli riskitekijöinä.

Kuten twiitin saatetekstikin sen ilmaisee, on todistus ohjattu Rajavartiolaitokselle ja Puolustusministeriölle. PS-Nuorten mukaan kaksoiskansalaisuuden omaavia ihmisiä ei nimittäin tulisi päästää Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen virkoihin johtuen heidän aiheuttamastaan riskistä ja uhasta. Saarna on tältä osin siis selkeä, eikä varmastikaan mitenkään kohauttava. Kuitenkin, uskontodistuksen kielellinen muoto on sitä mielenkiintoisempi mitä tarkemmin sen lukee. PS-nuorten mielikuvituksessa kaksoiskansalaiset nimittäin ovat riskitekijä ja uhka Suomelle ja sen kansalaisille. Riskimielikuvitus ei näytä rajautuvan kuitenkaan vain puolustuksen ja rajaturvallisuuden kannalta merkittävissä viroissa toimiviin kaksoiskansalaisiin. Sen sijaan näyttää siltä, kuin kaksoiskansalaiset olisivat heidän mielestään essentiallinen uhka.

 

Ajatuksen jänne näyttää ulottuvan jo vuoteen 2015 saakka, jolloin PS-Nuoret ilmoittivat maahanmuuttopoliittisen epistolansa. Kiertokirjeensä viidennellä sivulla he ilmoittavatkin, että kaksoiskansalaisuuden määritelmä Suomen laista tulisikin poistaa, koska kaksoiskansalaisuus muodostaa heidän näkemyksensä mukaan ”turvallisuuspoliittis[en] ja kansalaisten suojeluun” liittyvän ongelman. Joten, vaikka PS-Nuorten ilmoitus onkin suunnattu maamme puolustuksen ja rajaturvallisuuden virkojen monokansalaistamisen puolustukseksi, olisi umpisilmäistä väittää, etteikö heidän ajatuksensa kantaisi koskemaan myös tällaisia virkoja hakemattomia kaksoiskansalaisia.

On siis selvää, että PS-Nuoret pitävät kaksoiskansalaisia uhkina – oli(j)oina jotka kyllä asuvat tässä maassa, mutta eivät ole samalla tavalla tästä maasta kuin kansanyhteyteen luonnollista tietä syntyneet Suomen kansalaiset. Politiikan tutkimuksen opiskelijana, jonka erityisalaksi on – erinäisten onnettomuuksien kautta – muodostunut poliittisen teologian ja poliittisen uskonnollisuuden tutkinta, tällainen ajattelutapa on liian herkullinen sillään jätettäväksi. Sillä, kuin huomaamattaan, PS-Nuoret ovat täydellinen ilmentymä siitä, mitä Carl Schmitt kuvaili luodessaan Poliittisen teologian ajatuksen pääpiirteet vuonna 1922 julkaistussa nimikkoesseessä.

 

Carl Schmittin kuuluisa toteamus tässä suhteessa on, että nykyiset valtio-opilliset käsitteet, ja sitä kautta myös poliittiset käsitteemme, instituutiomme ja käsitteellistyksemme, ovat pohjimmiltaan maallistuneita teologisia käsitteitä. Toisin sanoen, politiikkamme ja sen analyysi rakentuvat pohjimmiltaan uskonnollisille rakennuskiville. Trendi on näkyvissä nykypäivänäkin, jos ei jopa voimakkaammin kuin ennen: politiikan tarkoituksena on herättää uskoa, uskonnonomaista tuntemusta jonkin asian, kuten suomalaisuuden ja Suomen puolesta. Parhaiten PS-Nuorten kanta kaksoiskansalaisiin saa vastakaikua kuitenkin Schmittin vuonna 1932 ilmestyneen Poliittisen käsite –kirjan suorittamasta ”poliittisen” käsitemäärittelystä. Schmitt nimittäin esittää, että poliittinen on lopulta aina palautettavissa siihen, kuinka eronteko ystävän ja vihollisen välillä voidaan tehdä. Ystävä ja vihollinen ovat toki voimakkaita ja sikäli latautuneita sanoja. Sen sijaan PS-Nuorten tapauksessa ei liene mitenkään kaukaa haettua, että heidän voisi olettaa pitävän ”luonnollisia” suomalaisia ystävinä, ja kaksoiskansalaisia näiden ystävien vihollisena. Olisi nimittäin hieman paradoksaalista ajatella, että heidän ystävänsä muodostaisivat turvallisuuspoliittisen ja suomalaisten suojelemiseen liittyvän uhan.

 

PS-Nuoret hahmottelevat kannanotoissaan omaa seurakuntaansa. Heidän näkökantansa mukaan on olemassa vain yksi oikeinuskovien yhteisö, jonka uskojäseniä yhdistää kuuluminen luonnolliseen kansanyhteyteen ja usko Yhteen Pyhään, eli suomalaiseen isänmaahan. Tästä johtuen kansalaisella ei saa olla muita jumalia kuin Se Yksi, joka kantaa nimeä Suomen tasavalta. PS-Nuorten kirkko, eli suomalaisuuden kansanyhteys, tunnustaa vain tämän yhden jumaluuden, jonka herralliseen huomaan ihminen laskeutuu kastetilaisuuden kautta, jossa ihminen kieltää kaikki muut jumalat kuin Suomen tasavallan, ja ottaa Suomen kansalaisuuden itselleen ainoaksi kansalaisuudekseen. Vasta ollessaan vain ja ainoastaan Suomen kansalainen voi ihminen puhdistautua muiden kansalaisuuksien ja kansallisvaltioiden epäjumaluuksista ja synneistä.

PS-Nuorille suomalainen kansanyhteys on se oikea yhteisö, jollainen evankelis-luterilainen kirkko opettaa itse olevansa muun muassa Augsburgin uskontunnustuksessa. Mutta, tätä oikeinuskovien yhteisöä uhkaa kuitenkin laittomuuden henki, anomia, joka PS-Nuorten mielikuvituksessa ilmenee kaksoiskansalaisten hahmossa. Tämän laittomuuden hengen voimme yhtä lailla löytää Raamatun kirjeistä, maineikkaimpana toisesta tessalonikalaiskirjeestä, jossa (väitetysti) Paavali kertoo tessalonikalaisille kuinka laittomuuden ja vääryyden vaikutukset ovat jo uskovien keskuudessa ja vaikuttamassa maailmassa (2 Tess. 2:5—7). Vastaavasti Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä evankelista Johannes varoittelee kuulijakuntaansa siitä, että tosiuskovien joukossa on myös monia, ”pienempiä” antikristuksia, joita todellisesti uskovien tulisi välttää (1 Joh. 2:18—19). Vastaavasti, kuten Raamatun kirjeenvaihtajia, myös PS-Nuoria häiritsee tällaiset uskovien yhteisössä elävät uhkakuvat ja inkarnoituneet riskit. PS-Nuorille anomian virkaa vastaavat eilisen todistuksen mukaisesti kaksoiskansalaiset, ihmiset, jotka kunnioittavat toista isänmaata kuin sitä jota oikeinuskovat kunnioittavat.

Sillä, vaikka PS-Nuorten etnonationalistinen siipi toisin väittäisi, kansakunta vaatii aina uskomuksen ja vakiintuneen käsitteistön toimiakseen ja ollakseen olemassa. Mikään kansakunta ei tule toimeen tai olemassa olevaksi pelkästään geneettisin tai epigeneettisin perustein, vaan vaatii jäseniltään tietynlaista kulttuurista, sosiaalista ja uskomuksellista sitoutumista. PS-Nuorten kannanotot tosin ajavat tällaista monokulttuurista ja -kansallista yhteiskuntaa – heille ainoa suotava Suomen alueella oleva kansalaisuusryhmä näyttäisi olevan suomalaiset ja sen mukaiset kansallisuudet. Muut ovat PS-nuorille osoitus harhaopista ja anomiasta, uhasta joka on tehtävä tyhjäksi ja väärinuskovat palautettava ruotuun tai siirrettävä muualle.

 

Jos ajatus poliittisesta teologiasta sinkoaa jonkun mielestä liian kauaksi, otan tämän liturgian lopuksi hieman ”sekulaarimman” katsantokulman PS-Nuorten jännitteisiin kaksoiskansalaisuutta kohtaan, eli kansapuheen teoreettisen lähestymistavan. Kansapuhe tarkoittaa tapaa, jolla kansakunta ja sen rakentumismuodot puhutaan ”auki” ja tehdään tavoitettaviksi. Se koostuu, Schmittiläiseen tapaan, erilaisista eronteoista ja rajanvedoista. Kansapuhe puhuttelee aina kansaa: siis sitä, mikä on rakennusprojektin kohteena. Kuitenkin, käsitteet kuten kansa, me, väki ja yhteiskunta jättää ulkopuolelleen aina sen vastakohdan ja vastaryhmän, kuten ei-kansalainen, he ja muut. PS-Nuorten kansapuhe, kaksoiskansalaisten kontekstissa, luo kansaksi heidät joilla on vain yksi kansalaisuus, siis Suomen kansalaisuus. Muut, joilla sattuu syystä tai toisesta olemaan toisen tai toisten maiden kansalaisuuksia, ovat kansanyhteyden ulkopuolella ja täten eristettävä ”luonnollisesta” kansanyhteydestä turvallisuusseikkojen vuoksi.  

PS-Nuoret eivät, linjalleen uskollisina, kuitenkaan missään vaiheessa perustele sitä miksi kaksoiskansalaiset olisivat merkittävä turvallisuuteen tai suomalaisiin kohdistuva uhka. Tällöin heidän rajanvetonsa jää ikään kuin avoimeksi, joka tukee poliittisen teologian kautta lähtenyttä tulkintaani heidän teologisuudestaan. Kaksoiskansalaiset ovat PS-Nuorille essentiallinen uhka: uhka, joka nousee heidän olemassaolostaan, eikä niinkään heidän teoistaan. He ovat poikkeama siitä mitä PS-Nuoret katsovat Suomen yhteiskunnan ja sen kansalaisuuden merkitsevän: oikeinuskovien yhteisöä, jossa vallitsee vain yhden jumalolennon, Suomen tasavallan, auktoriteetti. Täten heidän kannanottonsa on ”sekulaarin teologian” esimerkki par excellence. Samalla rajanvedon avoimuus nostaa esille huolestuttavan kysymyksen: jos heidän ajamansa kaksoiskansalaisuuden uhkakuva otetaan todesta ja kaksoiskansalaisuuden mahdollistava laki kirjataan uusiksi, onko tulevaisuudessa kaksoiskansalaisten tilalla jokin toinen ihmisryhmä, jonka voidaan katsoa uhkaavan PS-Nuorten visioimaa kansanyhteydellistä uskonkuntaa? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Moni maa ei hyväksy kaksoiskansalaisia.

Jos asia askarruttaa, niin täältä voi lukea lisää:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksoiskansalaisuus
https://en.wikipedia.org/wiki/Multiple_citizenship

Esim. kohta
"Effects and potential issues"
https://en.wikipedia.org/wiki/Multiple_citizenship...

Kaksoiskansalaisuus voi haitata mm. kotoutumista.

Toimituksen poiminnat